Maatalouteen tarvitaan tehokkaita ja samalla taloudellisia ilmastotoimia

 

Maatalouden ilmastopäästöjen osuus on Suomen kokonaispäästöistä noin 20 prosenttia.

Maatalouden ilmastopäästöt aiheutuvat kolmenlaisista lähteistä: ensinnäkin maankäytön muutoksista ja maaperän päästöjä vapauttavista toimista, toiseksi tuotantoeläinten, lannan ja maaperän metaani- sekä dityppioksidipäästöistä sekä kolmanneksi energiankäytöstä.

Maataloudelle on asetettu tavoitteeksi 13 prosentin vähennyspäästöissä vuoteen 2020 mennessä, kun vertailuvuotena on vuosi 2005.

MTT:n selvitysten mukaan vuosina 2005-2009 maatalouden päästövähenemä oli prosentin luokkaa, joten maatalouden päästövähennysten saavuttaminen näyttäisi vaativan selkeitä poliittisia toimia ja ohjausta.

Tehokkuus vastaan hyväksyttävyys

Millaista ilmastopolitiikkaa maataloudessa tulisi tehdä?
Yksiselitteistä vastausta ei ole. Toimien tulisi olla tehokkaita sekä taloudellisesti että ilmaston kannalta, mutta toisaalta ne eivät saisi vaikeuttaa maatalouden toimintaedellytyksiä.

Olisi myös tärkeää suosia toimia, joita viljelijät pitävät hyväksyttävimpinä: laajemmin hyväksyttyjen vaihtoehtojen toimeenpano on tehokkaampaa ja aiheuttaa todennäköisesti vähemmän negatiivisia sivuvaikutuksia kuten viljelijöiden toiminnan vaikeutumista tai kilpailukyvyn heikentymistä.

Haastattelimme suomalaisia viljelijöitä vuonna 2013 ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja maatalouden ilmastopoliittisista toimista.

Viljelijät hyväksyivät yleisesti ottaen ajatuksen, että myös maataloudessa tehdään ilmastotoimia Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Ilmastotoimien ei tulisi kuitenkaan heikentää tilojen toiminta- ja kilpailukykyä.

Ylivoimaisesti hyväksytyimmiksi keinoiksi nousivat energiatehokkuutta parantavat ja energiansäästöön liittyvät keinot.

Myös kiinnostus bioenergian tuotantoon oli melko suurta, mutta nykyinen järjestelmä nähtiin liian byrokraattisena, suurtiloja suosivana ja jäykkänä, mikä oli esteenä bioenergiahankkeiden käynnistämiselle.

Suurinta vastustusta herättivät yleisesti erilaiset pakottavat toimenpiteet ja ennen kaikkea turvepeltojen raivauskielto. Kiistaton näyttö haitasta tosin antoi ympäristönsuojelutarkoituksissa asetetuille kielloille enemmän hyväksyttävyyttä.

Tuloksista näkyy jännite tehokkaimpien ja hyväksytyimpien toimien välille: turvepeltojen raivauksen rajoittaminen olisi ylivoimaisesti tehokkainta maatalouden ilmastopolitiikkaa, mutta samaan aikaan se on myös vastustetuin keino.

Hyväksytyimmät eli energiansäästöön liittyvät toimenpiteet ovat melko pieni muuttuja maatalouden ilmastokuvioissa turvemaiden raivauksen vaikutuksiin nähden.

Ongelmana on myös, että energiansäästön hyödyt kirjautuvat energiasektorille, eikä niitä näin ollen huomioida maatalouden ilmastotavoitteiden toteutumista seurattaessa. Sama pätee bioenergian tuotantoon.

Raivaus haaste vai mahdollisuus?

Turvepeltoja raivataan vuosittain 10 000 hehtaaria, mikä merkitsee 0,22 Mt päästöjä vuositasolla. Kun päästöjen vähennystavoite on vuoteen 2020 mennessä yhteensä 1,6 Mt luvut kertovat turvepeltojen suuresta merkityksestä päästöjen vähentämisen osalta.

Raivauksen lopettaminen estäisi päästöjen kasvun, mutta ei riittäisi päästöjen vähentämiseen. Jos merkittävä osa nyt viljelyksessä olevista turvepelloista poistettaisiin viljelystä, maatalouden ilmastotavoite voitaisiin saavuttaa jo pelkästään tämän toimen avulla.

Miksi turvemaiden raivaus on viljelijöille tärkeää?

Keskeisimmät syyt raivaukseen ovat tarve saada lisää lannanlevitysalaa ja toive saada raivattu pelto ajan myötä pinta-alatuen piiriin.

Positiivinen uutinen on, että näihin syihin liittyviä pellonraivauksen haluja ja tarvetta voidaan vähentää tuotantoa tehostamalla ja sopivilla ohjauskeinoilla.

Esimerkiksi karjatiloilla voidaan lannankäsittelyä tehostaa muun muassa biokaasutuksen ja lannan ravinteiden separoinnin avulla niin, että lannanlevityksen pinta-alatarve vähenee.

Biokaasutusta ja separointia voitaisiin edistää muun muassa tarkoitukseen soveltuvien investointitukien avulla.

Joustavaa kannustamista

Tutkimuksen perusteella viljelijät pitävät huomattavasti hyväksyttävämpänä sellaista maatalouden ilmastopolitiikkaa, jossa rahallisen ohjauksen tai vaihtoehtoisten toimintatapojen avulla viljelijälle jää valinnanvaraa.

Esimerkiksi lannankäsittelyn vaatimuksiin liittyviä muutoksia vastustetaan ennen kaikkea kasvavien kustannusten tai lisääntyvän työmäärän vuoksi, kun taas investointituen kaltaisia ratkaisuja esimerkiksi biokaasun tuottamiseen pidetään varsin tervetulleina.

Moni viljelijä osoitti kiinnostusta biokaasutukseen, mutta nykyisten tukien ja byrokratian ei koettu rohkaisevan kokeiluihin.

Maatalouden ympäristötuet nähtiin muutenkin yleisesti ottaen varsin hyvänä tapana ohjata tilan toimintaa. Ne vaikuttivatkin lähes kaikkien haastateltujen viljelijöiden toimintaan.

Vaikka nykyisestä tukijärjestelmästä löydettiin myös parannettavaa, hyvin toteutettujen tukien nähtiin tarjoavan kannustavuutta ja valinnanvaraa.

Päästöjen vähentämiseen yhdenmukaisesti kannustavalla tukipolitiikalla voidaan maatalouden ilmastotavoitteet saavuttaa tehokkaasti, taloudellisesti ja viljelijöiden hyväksymin keinoin.

Teea Kortetmäki
Marja Järvelä

Kortetmäki on tutkija Jyväskylän yliopiston Ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävä ilmastopolitiikka maataloudessa –hankkeessa. Järvelä on suomalaisen ilmastopaneelin varapuheenjohtaja.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Maaseudun Tulevaisuus –lehden vierasyliönä 3.2.2014