Ruoantuotanto ja ilmastonmuutos – mistä ilmastoviisaita ratkaisuja maatalouteen?

 

Ruoantuotanto on arvokasta ja elintärkeää –ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kestävän ruokajärjestelmän perusidea on tuottaa ruokaa paikallisilla resursseilla paikalliselle väestölle. Suomessa oli vuonna 2018 yhteensä 47 688 maatilaa, jotka meille ruokaa tuottavat. Ilmastonmuutos vaikuttaa ruoantuotantoon niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.

Maataloudella on ilmastonmuutoksen suhteen monta roolia. Suomen ilmastopaneeli on vuonna 2014 julkaistussa raportissaan listannut niitä kolme: Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuovat viljelyyn sopeutumistarpeita. Toisaalta maataloudessa muodostuu kasvihuonekaasupäästöjä. Kolmas rooli korostaa maatalouden tarjoamia ilmastoratkaisuja. Maa- ja metsätalous tarjoavat ratkaisuja ja mahdollisuuksia ilmakehään päästetyn hiilen sitojana maahan, ja uusiutuvan energian tuottajana, jotta fossiilienergiariippuvuudesta voidaan irtautua.

Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa -koordinaatiohanke tuottaa materiaaleja hanketoimijoiden, viljelijöiden, neuvojien ja opiskelijoiden tueksi ilmastonmuutokseen varautumiseksi.

Lue lisää: Ruoantuotanto ja ilmastonmuutos – mistä ilmastoviisaita ratkaisuja maatalouteen?

 

peltopaiva_lohja_2018_kuva_Riitta_Savikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *