Satovarmuutta muuttuviin ilmasto-oloihin

 

Syksyn ensimmäinen työpaja pidettiin Kaarinassa 1.11.2012. Työpajan asiantuntija-alustuksissa esiteltiin mahdollisia Suomea tulevaisuudessa koettelevia sääriskejä, kestävää ravinnehuoltoa ja uusia kasvintuhoojia sekä keskusteltiin maaseutuyritysten varautumiskeinoista.

 

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Sadantaan liittyvät sään ääri-ilmiöt ovat jatkuvasti mediassa: Hirmumyrsky Sandyn jälkiä korjaillaan parhaillaan Amerikassa ja meillä sekä Saimaan pinnan nousu sateisina vuosina että läntisen Suomen tulvat ovat olleet uutisotsikoissa. Koko maassa lumen sulamisvesistä aiheutuvat tulvat kuten myös sadevesitulvat, jääpatotulvat, hyydetulvat ja isojen reittivesistöjen pinnanvaihtelu mietityttävät sekä tutkijoita että kansalaisia. Meillä on olemassa hyvin kattavat pitkäaikaiset tilastot mm. tulvien, veden korkeuden ja lumipeitteen määrästä, kertoi johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta alustuksessaan.

Itämeren pinnannousu on kiinni mannerjäätiköiden sulamisesta, mutta vaikutukset Suomeen riippuisivat siitä sulaako jää Etelä- vai Pohjoismantereella, kuvasi Kuusisto. Mikäli jäätä sulaisi sen verran, että merenpinta nousisi metrin Grönlannissa, nousisi Itämeren pinta vain parillakymmenellä senttimetrillä. Painovoiman vuoksi pahimmassa tapauksessa Etelämanterella samansuuruinen sulaminen nostaisi Itämeren pintaa yli metrin. Yleisimmät malliennusteet meren pinnannoususta ovat maltillisia: noin 30–50 cm tämän vuosisadan aikana.

Kuitenkin jo lähitulevaisuudessa arvioidaan sateisuuden lisääntyvän. Erityisesti tämä tulee näkymään talvikuukausina, jolloin sadannan odotetaan kasvavan jopa 40 %. Puolestaan kevättulvapiikin ennustetaan madaltuvan ja aikaistuvan, kun lumipeitteisyys ohenee. ”Tulevaisuus on epävarma, yllätyksiä on varmasti tiedossa.” Esko Kuusiston esitys

 

Sadanta lisääntyy ja eroosion riski kasvaa

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Erityisasiantuntija Janne Heikkinen TEHO Plus –hankkeesta kertoi käytännönläheisesti maatilojen ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoista ja kuulumisia hankkeen tilayhteistyöstä.

Maan hyvän rakenteen ylläpidon merkitys korostuu, kun rankkasateet lisääntyvät, eroosion riski kasvaa ja jäätymis-sulamissyklit yleistyvät. Maan kasvukunnolla on merkitystä tuotannon taloudellisen kannattavuuden kannalta, sillä sen merkitys näkyy paitsi maan kyvyssä sietää poutajaksoja ja rankkasateita niin myös sadon määrässä ja laadussa.

Myös ravinteiden hyödyntäminen tehostuu hyväkuntoisessa maassa. Syväjuuriset kasvit ovat tärkeitä viljelykierrossa. Toimiva sala- ja sarkaojitus sekä maan orgaanisen aineksen määrän kasvattaminen edesauttavat liikaveden poistumista pellolta. Suorakylvö on keino vähentää eroosiota, vaikka riski kasveille käyttökelpoisen liukoisen fosforin huuhtoutumisesta pintamaan fosforipitoisuuksien kasvaessa lisääntyy. Kokemusten mukaan siihen sopivat parhaiten karkeat hieta- ja hiesumaat. Suorakylvön edut maan rakenteen hoidolle tulevat parhaiten esiin vasta riittävän pitkän ajan kuluessa, etenkin savimailla.

TEHO Plus–hankkeen yhteistyötiloilla on kokeiltu kerääjäkasveja ylläpitämään maan rakennetta, vähentämään ravinteiden huuhtoutumista ja omavaraistamaan typpitaloutta. Mukana olleista viljelijöistä puolet arvioi kerääjäkasvien olleen positiivinen joko lannoitusvaikutukseltaan tai maan rakenteen kannalta. Janne Heikkisen esitys

 

Satovarmuutta seosviljelyllä?

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT

Vanhempi tutkija Sari Himanen ja tutkija Hanna Mäkinen kertoivat MTT:ssa alkaneesta Intercrop-tutkimushankkeesta, jossa arvioidaan seka- ja seosviljelyn nykytilaa ja menetelmän hyötyjä satovarmuuden parantamiseksi Suomessa. Sekaviljelyllä tarkoitetaan eri lajien tai lajikkeiden samanaikaista viljelyä samalla lohkolla, jolloin sato korjataan joko erikseen tai yhtäaikaisesti. Meillä seokset ovat yleisiä nurmirehuntuotannossa, mutta ihmisravinnoksi soveltuvien kasvien ja viljojen seosviljely on harvinaisempaa. Monin paikoin Amerikkaa ja Afrikkaa ja Euroopassakin on menetelmä varsin tavallinen.

Satovarmuutta on parannettu ja resurssienkäyttöä tehostettu maailmalla viljelemällä ekologisilta ominaisuuksiltaan erilaisia, toisiaan täydentäviä, kasvilajeja tai -lajikkeita seoksena, vuororivein tai –kaistalein. Kasvifysiologian näkökulmasta eri viljelykasvilajit tai -lajikkeet kykenevät kestämään muuttuvia olosuhteita paremmin. Satovarmuus, sadon määrän lisääntyminen, tauti- ja tuholaispaineen väheneminen, rikkakasvien tukahdutus ja laadun paraneminen ovat sekaviljelyssä saavutettuja hyötyjä yksipuoliseen viljelyyn verrattuna.

Myös Suomessa etenkin luomuviljelijät suosivat laji- ja lajikeseoksia, sillä viljelykokemukset puhuvat parantuneen satovarmuuden ja sadon laadun puolesta, kertoi Hanna Mäkinen. Viljelijälle seosviljely on kuitenkin monesti haastavampi vaihtoehto: Mitä seossuhteita käyttää tai kypsyvätkö eri lajit ja lajikkeet samanaikaisesti? Tämän vuoksi kotimaista koetoimintaa kaivattaisiin viljelijöiden valintojen tueksi. Sari Himasen ja Hanna Mäkisen esitys

 

Kestävä ravinnetalous

Vanhempi tutkija Pentti Seuri MTT:sta kertoi kestävän ravinnetalouden haasteesta ja ravinteiden kierrätyksen periaatteesta. Ravinnetalous on sitä kestävämpää, mitä vähemmän ulkopuolisia ravinteita tarvitaan, eli kuinka tehokkaasti ravinteita kyetään kierrättämään. Myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta ravinteiden kierrätys ja eloperäisten lannoitteiden tutkimus on yhä tärkeämpää. Ravinteiden kierto on luonnon ekosysteemeissä dynaamisessa tasapainossa, mutta maatalousekosysteemissä ravinteiden palautumista takaisin maatalousekosysteemiin häiritsee sekä tuotannon ja kulutuksen voimakas eriytyminen että kotieläintalouden ja kasvinviljelyn yhteistyön ontuminen. Heikkoa kierrätystä paikataan ulkopuolisilla panoksilla, kuten väkilannoitteilla.

Pentti Seuri korosti puheessaan, että valitettavan usein ravinnetaselaskelmia on tulkittu ja tulkitaan edelleen virheellisesti. Perinteiset ravinnetaselaskelmat eivät ota kantaa siihen, mistä ravinteet ovat peräisin, eli laskelmat eivät tee eroa tilan ulkopuolisten ja sisäisten ravinteiden välille. Näin ollen kasvinviljelytilojen ja karjatilojen ravinnetaseet ovat vertailukelvottomia. Vain primääritase, joka kuvastaa systeemin ulkopuolisia ravinteita ja tuotettua satoa, kuvastaa kierrätystä. Kotieläintila hyödyntää ravinteita kasvinviljelytilaa tehokkaammin, vaikka kuormitus onkin suurempi. Seurin mukaan ravinnekuormituksen vähentämiseksi tulisi tehostaa kierrätystä, mutta nykyisellään tähän ei ole vaikuttavia kannustimia: ”Minkä takia karjattomilla tiloilla ei ole minkäänlaista velvoitetta kierrätykseen? Tämä etuoikeus olisi poistettava.” Pentti Seurin esitys

 

Kasvintuhoojat muuttuvassa ilmastossa

Vanhempi tutkija Päivi Parikka MTT:sta kertoi kasvintuhoojien merkityksen olevan yhä enemmän muutoksessa. Useiden kasvintuholaisten arvioidaan hyötyvän ilmaston lämpenemisestä ja kasvitautien leviämisen odotetaan helpottuvan sateisuuden lisääntymisen myötä. Lämpimissä oloissa kasvintuhoojat kulkeutuvat entistä pohjoisemmaksi viljelyalueiden siirtymisen mukana. Nykyisten kasvintuholaisten vahingot saattavat kasvaa haitallisemmiksi, ja kokonaan uusia kasvintuhoojia voi asettua meille pysyvästi. Sääolot, viljeltävät kasvilajit ja viljelytekniikka vaikuttavat kasvintuhoojien menestymiseen. Esimerkiksi kevytmuokkauksen ja syysmuotoisten lajikkeiden suosio hyödyttävät monia kasvintuhoojia. Lisäksi sisämarkkinakaupan mukana, josta vastuu on tuottajalla alkuperämaassa, siirtyy bakteereja, viruksia, sieniä, ankeroisia ja erilaisia hyönteisiä.

Viljasadon määrällisiä ja laadullisia tappioita lisäävät lämpötilan noususta sekä alkukesän kuivuudesta ja syksyn kosteudesta yleistyvät punahomeet, ruosteet ja härmäsienet. Myös virusten ja kirvojen, jotka toimivat virusvektoreina, esiintymisen ennakoidaan lisääntyvän. Vihannesten odotetaan kärsivän laikkutaudeista ja lehtihomeista enemmän, sen sijaan perunan perunarutosta ja virustaudeista, bakteeritautien yleistyessä kummallakin.

Tuholaisten torjunnantarpeen lisääntyminen voi olla ristiriidassa tuotannon ympäristövaikutusten vähentämistarpeen kanssa. Viljelytekniikan, jalostuksessa painotettavan taudinkestävyyden ja lajikeominaisuuksien lisäksi biologisten torjuntamenetelmien kehittäminen, tutkimus ja hyödyntäminen korostuvat tulevaisuudessa. Ennaltaehkäisevään ja tarpeenmukaiseen torjuntaan on oltava uusia ja vanhoja keinoja käytössä kun myös velvoite integroidun torjunnan periaatteiden mukaiseen kasvinsuojeluaineiden käyttöön astuu voimaan Suomessa vuoden 2014 alussa. Päivi Parikan esitys

Hanna Mäkinen, Karoliina Rimhanen &  Sari Himanen   

kuva: Karoliina Rimhanen/MTT
kuva: Karoliina Rimhanen/MTT


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *